Beach Volley Team TMR Investin kausi oli nappisuoritus: Suomen mestaruus ja KV menestystä

18.9.2021

 

Beach Volley Team TMR Invest, eli Jyrki Nurminen ja Santeri Siren onnistuivat menneellä kaudella nostamaan tasoa huikean paljon. Kauden saavutuksina ei vain neljäs perättäinen Suomen Mestaruus, vaan myös kansainvälistä menestystä.

Ennen kautta ilmassa oli paljon kysymysmerkkejä. Koronan takia ei ollut varmuutta mitä turnauksia ylipäänsä järjestetään ja Santerin nilkkavamma esti talven aikana yhteisen harjoittelun. Kausi alkoi lopulta Fuengirolan leirillä huhtikuussa, josta kaksikko suuntasi Madridiin tärkeään olympiakarsintaan. Jo tämä turnaus, vaikka jatkopaikkaa ei tullut, osoitti että kaksikon peli menee eteenpäin, vaikeasta lähtökohdasta huolimatta.

”Uskoa oman pelin kehittymiseen ja KV -tason saavuttamiseen tuli tiukkojen ja hyvien pelien myötä, sekä ennen kaikkea Espanjan maajoukkueparin voitosta Madridissa”, kertaa Jyrki Nurminen kauden avausta.

Kotimaan kentillä kaksikon meno oli tutun ylivoimaista. Taso säilyi ja peli pysyi ehjänä, eikä kukaan päässyt yllättämään Nurminen -Siren paria. Neljän yhteisen kauden aikana Team TMR Investin saldo peleissä suomalaisia pareja vastaan on 66-0. 4 erätappiota kuitenkin mahtuu joukkoon, osoittamaan että ihmisiä kaikki pelaajat ovat.

2021 kesän Suomen Mestaruus oli taistelun takana. Kaksikko Pulkkinen – Piippo haastoi finaalissa Tampereen Ratinassa tosissaan Nurminen – Siren paria, mutta varmoin ottein ja kokemuksella pari käänsi ottelun 2-1 voitoksi ja kruunasi kotimaisen kauden Suomen Mestaruudella. Neljännellä perättäisellä parin yhteisellä mestaruudella, Jyrkin kuudennella perättäisellä mestaruudella.

”Kun tähdätään vielä korkeammalle, paljon korkeammalle tasolle kuin nyt, on kumppaneiden merkitys entistä suurempi. Liikaa ei voi kiittää Tuomoa ja TMR Investin tukea meidän matkalla. On upeaa kun voi keskittyä helpommin treenaamiseen ja tehdä vähemmän muita töitä”, kiittää Jyrki Nurminen kumppaniaan TMR Investiä.

Kumppanuus on pitkäkestoinen ja molemminpuolin merkityksellinen.

”Olemme Jyrkin kanssa tehneet yhteistyötä jo useamman vuoden ajan. Yhteistyössä on tärkeää se että sopimuksen kumpikin osapuoli voi luottaa toisiinsa”, kiteyttää Tuomo Rissanen TMR panosta.

 

Kansainvälistä mitalisadetta loppukaudesta

Suomen Mestaruuden jälkeen Beach Volley Team TMR Invest ei suinkaan jäänyt pitkäksi aikaa juhlimaan ja lepäämään. Loppukauden ohjelmassa oli vielä kolme kansaivälistä FIVB World Tour -kiertueen turnausta.

Ensimmäisenä kaksikko suuntasi Unkarin Budapestiin, josta tuloksena oli historiallinen turnausvoitto. Kukaan Suomalainen pari ei aiemmin ole voittanut World Tourin turnausta millään tasolla. Isosta tason nostosta parin pelissä kertoo se, että Unkarin jälkeen ohjelmassa oli vielä kaksi maailman kiertueen turnausta Puolassa ja Italiassa. Satumainen loppukausi sai kruunuksi Puolastakin turnausvoiton ja Italiasta pronssia.

Jyrki Nurmisen ja TMR Investin sopimus oli ennakkoon sovittu jatkuvaksi vielä tulevan kauden. Menestys ja hyvin toiminut yhteistyö jatkuu kuitenkin vielä pidemmälle ja TMR Invest on mukana myös #RoadToParis olympiaunelman tavoittelussa.

”Jatkosopimuksen solmiminen oli helppo päätös. Jyrki ja Santeri ovat esiintyneet sekä kentällä, että sen ulkopuolella loistavana yhteistyökumppanina. Tästä on hyvä jatkaa tason nostoa kohti Pariisia!”, Tuomo Rissanen sanoo.

”Olemme sopineet Santerin kanssa, että pelaamme yhdessä Pariisin olympialaisiin asti 2024. Olen erittäin iloinen, kun Tuomo ja TMR Invest on mukana matkassa. Olympialaiset on iso unelma ja menestys menneellä kaudella antaa uskoa unelman toteutumiseen. Tulevilla kausilla pitää saada paljon kansainvälisiä kovia pelejä ja hyvää treeniä. TMR tuki on kullanarvoista kun voi keskittyä urheiluun täysipainoisemmin”, Jyrki Nurminen kertoo tulevaisuudesta.

Faktat:

Jyrki Nurminen kesä 2021
10 turnausta, joista 4 ulkomailla (Unkari, Puola, Italia, Espanja)
7 turnausvoittoa
50 peliä

Tunteja ja tunteja hiekalla treenejä ja valmennusta

 

Teksti: Sanna Valkeejärvi
Kuvat: FIVB

  • BEACH VOLLEY TEAM TMR INVESTIN KAUDET 2021 & 2022 OLIVAT NAPPISUORITUS: SUOMEN MESTARUUDET JA KV MENESTYSTÄ

    Beach Volley Team TMR Invest, eli Jyrki Nurminen ja Santeri Siren onnistuivat menneillä  kausilla nostamaan tasoa huikean paljon. Kauden saavutuksina ei vain neljäs ja viides perättäinen Suomen Mestaruus, vaan myös kansainvälistä menestystä. Kesä 2021 Ennen kautta ilmassa oli paljon kysymysmerkkejä. Koronan takia ei ollut varmuutta mitä turnauksia ylipäänsä järjestetään ja Santerin nilkkavamma esti talven aikana…

    Lue lisää

  • Salmi Platform luo digitaalisia työkaluja matkailun tarpeisiin

    Salmi Platform on suomalainen matkailuun erikoistunut toimija, jonka matka on vielä alussa. Nuoresta iästään huolimatta yritys kurkottelee korkealle, tähtäimessä on KV markkinat ”Ei olla vaatimattomia, vaan alusta asti on ollut tavoitteena kansainvälistyminen” sanoo Salmi Platformin toimitusjohtaja Wille Markkanen. Hän jatkaa ”Suomessa on hyvä testata prosessi ja tuotteet. Tämä on hallittavan kokoinen markkina ja hyvin suljettu…

    Lue lisää

  • TMR invest jatkaa Beach volleyn Suomen mestari Jyrki Nurmisen pääkumppanina tulevat kaksi kautta

    [caption id="attachment_107" align="alignnone" width="229"] Jyrki Nurminen. Kuvaaja: Antti Saarimaa[/caption] Beach volleyn tuoreet Suomen mestarit 2020 Jyrki Nurminen ja parinsa Santeri Siren (Team TMR Invest) osoittivat kesän aikana suurta ylivoimaa Suomen hiekoilla. Kausi huipentui elokuussa Tampereella kolmanteen peräkkäiseen Suomen Mestaruuteen. Mestaruus oli Nurmiselle viides peräkkäinen ja yhteensä kuudes Suomen mestaruus, joka nosti hänet Suomen menestyneimmäksi miespelaajaksi. Mennyt…

    Lue lisää