TMR invest jatkaa Beach volleyn Suomen mestari Jyrki Nurmisen pääkumppanina tulevat kaksi kautta

1.9.2020

Jyrki Nurminen. Kuvaaja: Antti Saarimaa

Beach volleyn tuoreet Suomen mestarit 2020 Jyrki Nurminen ja parinsa Santeri Siren (Team TMR Invest) osoittivat kesän aikana suurta ylivoimaa Suomen hiekoilla. Kausi huipentui elokuussa Tampereella kolmanteen peräkkäiseen Suomen Mestaruuteen. Mestaruus oli Nurmiselle viides peräkkäinen ja yhteensä kuudes Suomen mestaruus, joka nosti hänet Suomen menestyneimmäksi miespelaajaksi.

Mennyt kausi oli niin beach volleyssä kuin muissakin lajeissa varsin erilainen. Nurminen ja Siren pelasivat lähes kaikki ottelut kotimaan kentillä korona-tilanteen takia. Olympiakarsintoja ei ole päästy pelaamaan ja Tokion olympialaiset on siirtyneet ensi vuoteen.

Kansainväliset pelit olisivat Nurminen-Siren parille äärimmäisen tärkeitä kehittymisen ja tulevaisuuden tavoitteiden kannalta. Kotimaan kentillä pari ei tahdo saada kunnon vastusta. Taloudellisestikin ulkomailla kiertäminen vaatii paljon, tästä pari antaa suurta kiitosta pääyhteistyökumppanilleen

” Pääyhteistyökumppanin merkitys on minulle todella iso. Tumin kanssa tehty pitkä sopimus on mahdollistanut jo monet vuodet ulkomailla kiertämisen ja kauden jälkeen on aina tienny, että seuraavalle kaudelle lähdettäessä ainakin pääkumppani on mukana tukemassa pelejä! TMR Invest on myös mukana tukemassa yritykseni beach leirejä ja ensimmäistä kesää pyörinyttä Jyrki Nurminen Beach Touria. Tuomo on monipuolinen urheilumies, joka on mukana tukemassa suomalaista urheilua monella eri saralla, minulla on kunnia edustaa hänen yritystä.”

Kausien 2018-2020 aikana Nurminen-Siren ovat tehneet varmasti kaikki lajit huomioiden suomalaista historiaa. Suomen kentillä pelatuista peleistä saldo on 52 voittoa ja 2 tappiota. Jos otetaan huomioon vain suomalaisia pareja vastaan pelatut pelit, tilasto on käsittämätön 49-0. Turnausvoittoja kolmeen yhteiseen kauteen kotimaan kentillä on mahtunut 11/12. Ja se ainoa hopea SM-kiertueen turnauksissa tuli kesällä 2020 kun Hietsun osakilpailun voittivat liettualaiset miehet. Kovien vastustajien puute on silti suuri haaste, vaikka voittoja yhä tuleekin kotimaan kentillä.

Potentiaalia Nurminen-Siren parilla on vaikka mihin. Pelisilmä ja pallokontrolli on kovalla tasolla, verrattuna maailman pareihin fyysisyydessä jäädään vielä hiukan jälkeen. Mutta kovia päänahkoja on voitettu jo maailmallakin. Haagissa vuonna 2019 pelatussa maailman kiertueen 4 tähden turnauksessa sijoitus oli 9. ja matkan varrella kaatui mm. lajilegendat Brasiliasta. Jos parilta itseltään kysyy, tämä on uran kohokohta.

Mahdollisuus Tokioon on siis vielä Euroopan maanosakarsinnan kautta auki. Suomi on niin miehissä kuin naisissa raivannut tiensä vaiheeseen, jossa pelataan 8 joukkueen turnaus, josta 5 parasta pääsee 16 joukkueen finaaliturnaukseen. Ja sieltä vain yksi pääsee kisoihin. Tietä ei helpota se, että Euroopan taso beach volleyssä on äärimmäisen kova.

Kysyttäessä Jyrkiltä itseltään mahdollisuuksista päästä 16 maan finaaliturnaukseen vastaus on 50/50. ”Ei tarvitse edes ylittää itseään, että pääsee jatkoon. Mutta pitää onnistua ja pelata todella hyvin jokainen peli”.  Tämä on uudenlaista itseluottamusta suomalaisessa urheilussa. Nurminen tietää hyvin omat heikkoutensa ja vahvuutensa. ”Kun on pystynyt keskittymään kumppanien avulla treenaamiseen, näkyy se pelissä ja itseluottamuksessa” hän toteaa.

TMR investin Tuomo Rissanen on tyytyväinen menneiden vuosien yhteistyöhön ja odottaa innolla tulevaa Nurmisen kanssa:

”Ensinnäkin haluaisin onnitella Jyrkiä ja Santeria Suomen Mestaruuudesta ja siitä vakuuttavasta tavasta millä se tuli. Urheilun tukeminen on meille puhtaasti sydämen asia ja tällaiset menestystarinat lämmittävät mieltä erityisesti. Oman lentopallotaustani vuoksi laji on minulle tuttu ja tärkeä. Meille yrityksenä olennaista on, että Jyrki ja Santeri ovat sellainen pari urheilukentällä ja sellaisia henkilöitä, että heihin voi luottaa. Kun he ovat pukeneet edustusasut päälleen, on voinut olla luottavaisin mielin. Jyrki parinsa kanssa on aina edustaneet niin pelikentällä kuin sen ulkopuolella ammattimaisesti yritystä, sen takia jatkosopimuksen tekeminen tulevalla kahdelle kaudelle oli helppo päätös”

Tavoitteena Jyrki Nurmisella on parinsa kanssa lähivuosina olympialaisten lisäksi MM-kisat 2021 sekä vakiinnuttaa paikka maailman rankingin TOP 30:ssä. Tavoitteet on kovia ja niissä yhteistyökumppanin rooli on merkittävä. Maailman huipulla pelaaminen vaatii paljon työtä ja uhrauksia. Haaveena Nurmisella on saada pelata joskus muutama kausi täysin ammattilaisena, tekemättä muita töitä pelaamisen ohella. Vaikka Nurminen tekee tärkeää työtä beach volleyn parissa myös valmentamalla junioreita ja harrastajia, pelaaminen on kaikista suurin intohimo.

Jyrki Nurmisen ja hänen parinsa menneet kaudet ovat siis olleet hyviä, tulevaisuus näyttää valoisalta.

Teksti: Sanna Valkeejärvi

  • BEACH VOLLEY TEAM TMR INVESTIN KAUDET 2021 & 2022 OLIVAT NAPPISUORITUS: SUOMEN MESTARUUDET JA KV MENESTYSTÄ

    Beach Volley Team TMR Invest, eli Jyrki Nurminen ja Santeri Siren onnistuivat menneillä  kausilla nostamaan tasoa huikean paljon. Kauden saavutuksina ei vain neljäs ja viides perättäinen Suomen Mestaruus, vaan myös kansainvälistä menestystä. Kesä 2021 Ennen kautta ilmassa oli paljon kysymysmerkkejä. Koronan takia ei ollut varmuutta mitä turnauksia ylipäänsä järjestetään ja Santerin nilkkavamma esti talven aikana…

    Lue lisää

  • Beach Volley Team TMR Investin kausi oli nappisuoritus: Suomen mestaruus ja KV menestystä

      Beach Volley Team TMR Invest, eli Jyrki Nurminen ja Santeri Siren onnistuivat menneellä kaudella nostamaan tasoa huikean paljon. Kauden saavutuksina ei vain neljäs perättäinen Suomen Mestaruus, vaan myös kansainvälistä menestystä. Ennen kautta ilmassa oli paljon kysymysmerkkejä. Koronan takia ei ollut varmuutta mitä turnauksia ylipäänsä järjestetään ja Santerin nilkkavamma esti talven aikana yhteisen harjoittelun. Kausi…

    Lue lisää

  • Salmi Platform luo digitaalisia työkaluja matkailun tarpeisiin

    Salmi Platform on suomalainen matkailuun erikoistunut toimija, jonka matka on vielä alussa. Nuoresta iästään huolimatta yritys kurkottelee korkealle, tähtäimessä on KV markkinat ”Ei olla vaatimattomia, vaan alusta asti on ollut tavoitteena kansainvälistyminen” sanoo Salmi Platformin toimitusjohtaja Wille Markkanen. Hän jatkaa ”Suomessa on hyvä testata prosessi ja tuotteet. Tämä on hallittavan kokoinen markkina ja hyvin suljettu…

    Lue lisää